lauantai 29. lokakuuta 2011

Kirppistelyä ja uuteen dieettiin valmistautumista

Normaalisti pitkään sängyssä vetelehtivä perhe (napero mukaan lukien) reippaili tänään MLL:n lastentavaroiden kirppikselle jo ennen kymmentä! Yleensä viikonloppuaamuisin ollaan hädin tuskin raahaduttu kymmenen maissa vielä edes aamiaiselle.

Mutta kannatti lähteä. Mukaan tarttui pari kestovaippaa, ehkä parin vuoden päästä sopiva villahaalari, pari läppäkirjaa (tämän hetken hittejä, joita kuluu kuin vessapaperia) ja muutama paita. Aikaa kului reilu puolituntia, kaikki ostokset tulivat tarpeeseen ja rahaakin säästyi. Kirppikset on niin mahtavuutta, ja mikä parasta, nettikirppiksillä kuvien pläräilyn sijaan pääsi itse käsin hipeltelemään tavaroita.

Ja asiasta toiseen. Seuraavat pari viikkoa tulevatkin olemaan vähemmän mahtavia. Naperolta testataan vehnäallergiaa, mikä tarkoittaa sitä, että minun maidoton ja munaton imetysdieettini laajenee parin viikon ajaksi myös vehnään, ohraan ja rukiiseen. Haastetta piisaa, mutta olen jo hetken aikaa varautunut tulevaan sekä hankkimalla sopivia ruokia että asennoitumalla tulevaan mielenkiintoisena kokeiluna. Tarkemmin ajateltuna tuleva dieetti on muuten melko lähellä tämän hetken kuuminta ruokatrendiä (kamala sana ja vielä kamalampi tuo buumi, mutta ei siitä sen enempää) eli karppausta. Tosin sillä erotuksella, että minä voin syödä kyllä kauraa, tattaria, hirssiä, kvinoaa eikä hiilareita ole mitenkään rajoitettu. Karppausta en ole oikeastaan koskaan harkinnut enkä nytkään tule täysin viljoitta olemaan. Odotan innolla kuitenkin elämistä ilman valkoisia vehnäjauhoja ja sen vaikutuksia omassa olossa.

Epäilemättä tällaiselle peruspastanjauhajalle pari viikkoa ilman spagettia, penneä ja fusillia tulee olemaan vaikeaa, siksipä olenkin koonnut itselleni aseistuksen, jonka avulla pyrin pastanhimoa hillitsemään.

1. Riittävästi tummaa suklaata
2. Riittävästi pähkinöitä ja siemeniä
3. Gluteenitonta pastaa, riisinuudelia ja täysjyväriisiä
4. Avokaadoja, marjoja ja banaaneja
5. Paljon kahvia ja soijamaitoa. Tämä yhdistelmä on jo pitkään ollut pelastukseni - se on myös tämän dieetin kulmakivi

Jos ehdin enkä ole liian kismityksen vallassa, saatan ehkä laittaa tänne jotain pientä raporttia aiheesta. Mahdollinen raportti voisi muuten olla tarpeen lapseni ihotautilääkärille, joka oli ihan kauhuissaan kun aikanaan kysyin, jätänkö minäkin kotimaiset viljat pois, kun hän ei niitä vielä lapseni ruokavalioon suositellut ja kuitenkin imetin. "Mitä sä sitten syöt?" Nii-in...no. Sopersin jotain epämääräistä.

Hänen reaktionsa ei mitenkään yllättänyt minua, silti raivostuttaa se, että tuo lihan, maidon ja kotimaisten viljojen pyhäkolminaatio pitää vielä pintansa myös lääkäreiden keskuudessa. Laajennettaisiinko vähän näkemystä siitä, mistä kaikesta voi saada ravitsevaa ruokaa aikaan, jooko?

Ps. Otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä resepteistä tai ihan valmiistakin ruoaista, joissa ei siis ole maitoa, munaa eikä kotimaisia viljoja (kauraa lukuun ottamatta).

torstai 27. lokakuuta 2011

Visiitti puhtaan ruoan äärelle- Shasa

Pitkään "to do" -listalla ollut Shasa tuli nyt vihdoin testattua viime viikolla. (Postaustahti on edelleen tutun verkkainen, mutta minkäs teet kun on kävelemäänopetteleuvaihe meneillään erittäin vilkkaan ja energisen lapsen kanssa).

Shasa on siis lounasravintola/kahvila/putiikki -tyyppinen paikka (perustajie ja omistajien mukaan smootilaJyväskylässä ja Tampereella, joka tarjoaa pitkälti ns. superfoodeille pohjautuvaa ruokaa - suomeksi sanottuna vegaanista, sokeritonta ja vehnätöntä safkaa. Saattaa kuulostaa aika rajulta - minäkin olin aluksi hieman skeptinen - mutta kokeilu kannattaa.

Vierailimme Tampereen Shasassa koko perheen voimin ja testasimme lounaaksi tarjolla olleen sienipiirakan sekä mokkakakun kahvilla. Rakastuin paikkaan heti ensimmäisestä suupalasta. Sienipiirakka oli aivan taivaallisen maukasta, samaa mieltä oli myös täysin sekasyöjä siippani. Mokkakakussa oli sokerisiin makeisiin juttuihin jämähtäneelle vähän totuttelua, mutta loppua kohti alkoi sekin maistua aika namilta. Mikä parasta, tuloksena oli täydellinen olo: nälkä poistui, sopiva kylläisyys täytti kropan eikä minkäänlaisesta ähkystä ollut tietoakaan. Moneen tuntiin.




Palvelu oli ystävällistä, tunnelma leppoisa. Ainoa mistä voisin itätamperelaisena napista on sijainti. Kun asustaa täällä "kosken toisella puolen" ja käy (kohta) töissä yliopistolla, on keskustan länsiosiin turhan pitkä matka hakemaan päivittäin vaikka lounasta. Hinnat (vaikkakin moneen peruskahvilaan verrattuna korkeat) olivat mielestäni kohdillaan. Luomusuperfood-ruoka olisi voinut maksaa huomattavasti enemmänkin. Eihän tuota voi kun suositella!


Kunhan tästä pääsee taas Kelan rahoilta kunnon palkkatyön ääreen, niin hipsin kyllä hakemaan tuolta energistä lounasta.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tulevia aiheita...

... tai aiheita, joista haluaisin kirjoitta, jos ehtisin...

Luomu on ollut taas viime päivinä esillä. Viime viikon A-talk oli aika pysähdyttävä, ainakin niiden luomun vastustajien kommentit olivat jotain aivan käsittämätöntä, jos niitä ehti naurultansa loppuun asti kuuntelemaan. Aihetta on käsitelty mm. Kotiäidin luomulaaksossa. A-talkin ehtii vielä katsastaa 27 päivän ajan. Älkää tikahtuko nauruun.

Ekosiivous. Taloudessamme on hiljalleen siirrytty siivoamaan yhä enemmän ja enemmän keittiön tuotteilla. Eli käytössä ovat vanhan kansan tuntemat ja hyväksi havaitut sooda, etikka, sitruuna ja sokeripalat. Kaupasta ostetaan enää mäntysuopaa, saniteettitilojen pesuainetta ja universal stonea. Lisäbonuksena kokemuksia lastenvaatteiden likatahrojen puhdistamisesta ilman värikkäitä, kemikaalitököttejä.

Maahanmuuttoa ei tässä blogissa ole juuri käsitelty ja äkkiseltään voisi ajatella, ettei sen käsittely tänne kuulukaan. Maahanmuutto ja ennen kaikkea siirtolaiset (käytän mieluummin tätä vanhaa termiä kuin uutta maahanmuuttajaa) ovat kuitenkin meidän arkipäivää ja siksi tämä jos mikä kuuluu myös arkipäivän aktivistimin pariin. Perussuomalaiset ovat pitäneet aihetta pinnalla pitkään ja hartaasti, mutta minusta ihan väärällä tavalla. Sen sijaan, että he olisivat käyneet sitä kaipaamaansa kriittistä maahanmuuttokeskustelua, ratkoneet ongelmia ja miettineet, mitä asialle pitäisi tehdä, he ovat jämähtäneet harkitsemattomien kommenttien tasolle, joita muut sitten kilvan kauhistelevat. Minulla ei ole rakentavia kommentteja siirtolaisuuden ongelmien ratkomiseksi, mutta haluaisin puuttua siihen, kuinka me siirtolaisia ja ylipäänsä toisia ihmisiä arjessamme kohtaamme. Tässä suomalaisilla on mielestäni paljon opittavaa muilta mailta.

Hyvää Suomesta. Voisimmeko me jo pikkuhiljaa luopua tästä kansallisesta pessimismistä ja tunnustaa, että me suomalaisetkin voimme olla joissain asioissa hyviä emmekä vain ikuisia epäonnistujia. Myös päättäjät voisivat ottaa onkeensa monista myönteisistä, jopa ylistävistä kommenteista, joita suomalainen yhteiskunta, koulutus eri toten, on saanut viime vuosien aikana ulkomailta. Esimerkiksi päivän Hesarissa kerrotaan, kuinka suomalainen peruskoulu saa suitsutusta Yhdysvalloissa. Kaikkea ei tarvitse uudistaa, jos asiat ovat hyvin.

****
Kommentoikaahan, jos jokin aihe erityisesti kiinnostaa, niin pistän sen prioriteettilistan kärkeen. Muutoin jään itsekin mielenkiinnolla odottamaan, milloin jokin noista aiheista muovautuu oikeaksi tekstiksti.

Tunnustus

Pitkästä aikaa tuli sellainen hetki, että lapsen päiväunien aikaan ehdin tulla käväisemään täällä blogimaailmassa. Ja mitä täällä odottikaan. Tunnustus! Olen hämmästynyt, otettu ja mitä nöyrimmästi kiitollinen siitä, että joku jaksaa vielä täälläkin piipahtaa, vaikka juttuja tippuu etanavauhdilla.

Kiitos puolitie.



Olen tosiaan viime aikoina ehtinyt harmittavan vähän lukemaan mitään, vähiten blogeja, joten olen aika pihalla näistä tunnustuskuvioista. Puolitien blogista kuitenkin lunttasin, että jotain faktoja pitäisi pistää tiskiin. Joten tässäpä näitä.

1) Pidin ennen pyykkäämisestä, mutta äitiyslomalla olen alkanut inhota sitä. Syynä lienee yliannostus.
2) Minulla on edelleen käytössä vuonna 2002 ostamani kannettava tietokone ja vuonna 2011 ostamani kannettava cd-soitin. En vastusta teknistä kehitystä, mutten keksi mitään syytä, miksi luopuisin toimivista laitteista vain siksi, että ne ovat vanhanaikaisia.
3) En ole koskaan värjännyt hiuksia. Eikä ole suunnitelmissa.
4) Olen käynyt kaikissa pohjoismaissa (jos Färsaaria, Huippuvuoria ja Grönlantia ei lasketa).
5) Haaveilen stand up-komiikan ja beat boxauksen kokeilemisesta, mutten ole uskaltanut. (Vielä)
6) Inhoan suklaajäätelöä. Jäätelö jäätelönä, suklaa suklaana.
7) Urheilin kilpaa 23-vuotiaaksi, kunnes akateeminen maailma vei mukanaan.
8) Olen lukenut (oikeasti) Volter Kilven Alastalon salissa, mutten muista kirjasta juuri mitään.

Ja sitten loppuhuipennukseen.

Minun tunnustukseni menee Kamomillan konditoria blogille, joka on ollut päivien pelastus kuukausia jatkuneen imetysdieetin aikana. En olisi selvinnyt (varsinkaan ensimmäisiä kuukausia) ilman Kamomillan vegaanisia leivontaohjeita. Joten tunnustus ja kiitos on todellakin paikallaan! Vaikka imetysdieetti onkin jo lopuillaan, aion jatkossakin vierailla Kamomillan konditoriassa hakemassa mainioita reseptejä. Suosittelen lämpimästi muillekin. Eikä todellakaan tarvitse olla vegaani voidakseen herkutella vegaaninameilla.