torstai 30. kesäkuuta 2011

Reilua vaadittava myös kotimaassa

Reilu kauppa periaatteineen mahdollisuudesta oikeudenmukaisiin työoloihin ja ansioihin yhdistyy usein lähinnä erilaisiin kaukaa tuleviin nautintoaineisiin, kuten kahviin, suklaaseen ja teehen, sekä hedelmiin.  Sittemmin mukaan on tullut myös puuvillatuotteita, kukkia ja monenlaista muuta. Yhtä kaikki päällimmäinen mielikuva tuntuu olevan se, että epäreilut työnteettämisentavat keskittyvät kehittyviin maihin. Työnantajat jossain siellä kaukana sortavat työntekijöitä, teettävät lapsilla töitä, eivät maksa kunnollisia palkkoja, viis veisaavat ihmisten oikeudesta lepoon tai ammatilliseen järjestäytymiseen. Sisäänkirjoitettuna tässä ajattelumallissa on, jopa naiivin viaton, olettamus siitä, että meillä täällä pohjoisessa kaikki on hyvin.

No, ovathan työolot Suomessa (vielä) aivan toiselta planeetalta kuin monessa kehittyvässä maassa. Mutta kuinka kauan me saamme nauttia reiluista työoloista ja erilaisista eduista, joista on tullut itsestään selviä hyvinvointivaltion kansalaisilleen takaamia perusoikeuksia. Yritykset siirtyvät ulkomaille vieden työt pois, työehdot kiristyvät, uusissa sopimuksissa vaaditaan kohtuuttomuuksia, tietyillä aloilla käytetään pimeää työvoimaa, jonka kohtelua on luonnehdittu jopa orjuuden kaltaiseksi tilaksi.

Uhka heikkenevistä työoloista (eikä aina edes uhka, vaan vallitseva tila) on erityisen ajankohtainen. Esimerkiksi eilen A-Studio nosti esiin nuorten kesätyöläisten huonot työolot Linnanmäellä. Samasta aiheesta uutisoi myös Iltalehti tänään.

Niin surullista ja käsittämätöntä kuin se onkin, kurjat työolot ja -ehdot ovat varmaan totta monelle kesätyöläiselle. On todella ikävä juttu, jos työura alkaa näin nurjasti. Eikä tarvitse ihmetellä sitä, miksi niin monen työura vaihtuukin syrjäytymiseen jo nuorella iällä. Syitä on tietysti monia, mutta osansa on myös varmaan huonoilla kokemuksilla työelämästä.

Itselle läheisin epäreiluuden teema työssä liitty kuitenkin ns. luoviin aloihin. Tekijänoikeuksia haluttaisiin rajata ja uudelleen määritellä, jakelua uudistaa. Luovuuden tuotteista haluttaisiin maksaa yhä vain vähemmän ja niiden pitäisi olla kaikkien saatavilla mahdollisimman helposti - sen yhden hiiren napsautuksen päässä. Tämä koskee niin muusikoita, journalisteja, tieteentekijöitä, kirjailijoita kuin taiteilijoitakin.

Syynä tähän kaikkeen lienee se, että talous ja ennen kaikkea voitontavoitteilu tunkevat nyt aivan uudella volyymilla joka puolelle. Enää ei ole arvoa sillä, että joku luo jotain kulttuurisesti merkittävää tai jotain, joka tuottaa iloa ihmisille. Ennen tiede ja taide olivat arvoja sinänsä - nyt vallalla on yhä enemmän ja enemmän sellainen ajattelutapa, jossa ensisijaisena arvona onkin näiden kyky tuottaa rahallista arvoa. Pitemmän päälle ajatus on aivan kestämätön ja jos tilanteen annetaan kehittyä näin kammottavaan suuntaan, meillä on tulevaisuudessa maailma, jossa tieteen- ja taiteentekijät voiton maksimoinnissaan ottavat työnsä niin varman päälle, että todellisuudessa mitään uutta, innovatiivista ja mullistavaa ei synny.
Ajattelemisen aihetta sain muun muassa tästä: Avoin kirje journalismista maassamme. Varsinaisen kimmokkeen tähän kirjoitukseen sain kuitenkin itselleni hieman oudommalta suunnalta. Pieniä, ja epävirtuaalisia levykauppoja edelleen suosivana voin yhtyä Anssi Kelan pointtiin siitä, että myös musan ostamisessa voi vaikuttaa siihen, kuinka reilua kauppaa levyillä käydään.

Jos nyt lopuksi vedetään vähän lankoja yhteen, niin viimeistään nyt meidän pitää avata silmämme ja vaatia reiluja tuotteita, reiluja elämyksiä ja reiluja palveluja myös kotimaassa. Ehkäpä Fair Trade -merkkiä pitäisi alkaa käyttää myös meillä, jotta reilut ja epäreilut yritykset erottuisivat toisistaan.

A-Studio: 29.6.2011 (Linnanmäen osuus noin 24 min. kohdalla)
Iltalehti: Linnanmäki nöyryyttää nuoria työntekijöitään
Anssi Kela: Reilua musiikkikauppaa

Ei kommentteja: