maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ärs-ärs-ärsyttää

Tehtiin tuossa juuri jälkikasvun kanssa perinteinen vaunulenkki, joka kulkee lähimarketin kierrätysroskisten kautta. Meillä kun ei ole taloyhtiössä pahvin-, lasin- eikä metallinkierrätystä, niin tulee viikottain tehtyä tuollainen hyötyliikuntalenkki.

Mutta mennäänpä tuohon otsikon aiheeseen. Keväisten merkkien ihastelu sai nimittäin karmaisevan sävyn, kun seurasin pyörätien varteen kehittynyttä, lumen alta paljastuvaa kaatopaikkaa. Hedelmien kuoria, muovipakkauksia, auton pölykapseleita, mäyräkoirien nahkoja, siis kaikkea mahdollista.

Roskiksilla ärsytys vain paheni. Jäteastioiden vieressä oli nimittäin (taas) vuori jonkun hylkäämää kamaa (vanha nojatuoli, leluja, metallikoreja, paistinpannu ja runkopatja). Onhan se tietysti aina parempi, että kaatopaikalle kuuluvat jätteet päätyvät edes roskis-nimiseen paikkaan metsän tai moottorien laidan sijasta.

Silti jäi mietittymään, mikä on se perimmäinen syy sille, että ihmiset eivät tunne olevansa vastuussa hankkimistaan tavaroista ja huolehdi niitä lailliseen loppusijoituspaikkaan tai kierrätykseen. Onko materia sitten kuitenkin niin halpaa, että sen voi käyttämättömänä hylätä ilman tunnon tuskia. Valitamme kun johtajat tienaavat huippuliksoja, mutta itse ostamme tuosta noin vaan hemmetin ison television, vaikka vanha olisi aivan käypä ja toimiva. Vai olemmeko me länsimaiset velliperseet vain niin välinpitämättömiä, ettei meitä voisi vähempää kiinnostaa, mihin meille tarpeettomat tavarat tai niiden kuoret päätyvät käytön jälkeen.

Pitäisi kiinnostaa. Eipä tässä muuta.

Tai olisi itse asiassa montakin pointtia mainitusta aiheesta, joita en kuitenkaan tässä vitutuksen tilassa pysty muotoilemaan. Ehkä joku toinen kerta.

1 kommentti:

Tiivi kirjoitti...

Olen kuullut pari kertaa ihmisen puolustelevan roskaamistaan sillä, että onpahan (kadun)siivoojilla töitä...

Toiset yrittää, toiset sabotoi. Toiset vittuuntuu, toiset ei välitä. *tähän joku irvistysmerkki*