perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vegaanivappu

En muista olenko tullut maininneeksi (enkä jaksa tarkistaa, sori), että olen ollut koko kevään maidottomalla ja munattomalla dieetillä. Pikkutermiitillä epäillään allergiaa ja kun mä vielä imetän, niin todennäköisimmät allergian aiheuttajat on eliminoitu myös minun ruokavaliostani.

Pakko myöntää, että vegaaniruokavalio (lisättynä kalalla, mikähän tällaisen ruokavalion nimi muuten olisi?) on ollut paljon haastavampi kuin oletin. Ei siksi, etteikö korvaavia tuotteita ja reseptejä löytyisi, vaan siksi, että olen niin addiktoitunut tiettyihin maitoa sisältäviin juttuihin. Esimerkiksi latteen ja fetajuustoon. Toinen murheenkryyni on ollut tarjoiluista kieltäytyminen vieraisilla sekä ongelma löytää ravintoloita, joissa olisi muutama vegaaninen vaihtoehto. Tai edes kala-annos, jossa ei olisi käytetty maitoa ja munaa.

Any case, tämän kirjoituksen pointti on siinä, että kun nyt olen joutunut/päässyt tai päässyt/joutunut pohtimaan tätä asiaa syvemmästi, niin voisin hieman jakaa kokemuksiani, jos vaikka joku pääsisi aavistuksen helpommalla. Ja jos jollain on vinkkejä erityisesti ravintoloista, joissa on loistava vegaanimenu, olisin enemmän kuin kiitollinen. Itämaiset ravintolat ovat usein hyviä vaihtoehtoja, mutta niiden lisäksi olisi kiva saada muitakin listalle.

Toivottavasti tuo vegaani-termi ei nyt sitten karkota imetysdieetillä olevia lihansyöjä-äitejä, sillä kysehän ei ole mistään sen kummemmasta kuin maidottomista ja munattomista ruoista, joissa minun tapauksessani nyt sitten ei ole myöskään lihaa mukana. Tuli tämäkin mieleen kun oli tuossa taannoin se hurja keskustelu kasvisruokapäivästä...

Ja näin lopuksi jotain otsikkoonkin liittyvää. Tekaisin tänään nimittäin kulhollisen vegaanimunkkeja (tai maidottomia ja munattomia munkkeja), joista tuli yllättäen ihan "aitojen" makuisia. Vastoin melko yleistä käsitystä, vegaanikin voi syödä hyvin ja perinteisiäkin herkkuja. Tekeillä on vielä perunasalaatti, katsotaan päätyykö se kokeilu tänne.

Luomuvegaanimunkit 2011

Tässä vielä resepti, jonka bongasin täältä.

Vegaanimunkit (12 kpl)
2,5 dl kauramaitoa
25 g hiivaa
0,75 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
6,5 dl vehnäjauhoja
loraus rypsiöljyä taikinaan ja runsaasti paistamiseen


- Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita sokeri, suola, kardemumma sekä n. 5 desiä jauhoja. Alusta sitten öljy ja loput jauhot taikinaan ja vatkaa sitä sen aikaa, että saat sopivan tuntuisen taikinan.
- Nostata reilu puolituntia. Paista munkkirinkilät tai -pallurat  kuumassa öljyssä. Paras paistolämpötila löytyy kokeilemalla ja riippuu munkkien koosta.
- Kierittele munkit heti paiston jälkeen sokerissa ja sitten vain nautiskele!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Muutosta odotellessa

Täällä on myös yksi vaalitulokseen pettynyt. Yllättynyt sen sijaan en ole. Perussuomalaisten nousu oli odotettavissa, samoin kolmen perinteisen ison puolueen kannatuksen hiipuminen. Itse asiassa persut taisivat viedä kaikilta muilta paikkoja paitsi RKP:ltä.

Vaikken todennäköisesti tulekaan olemaan uuden hallituksen suuri kannattaja (minkälainen hallitus sieltä nyt ikinä sorvataankaan), niin odotan silti kiinnostuksella sitä, mikä maassa muuttuu vai muuttuuko mikään. Persut ovat kovasti kohkanneet siitä, ettei nykymeno voi jatkua ja että vanhojen puolueiden valta on murrettava. Käykö näin ja miten se käytännössä tehdään?

Toinen kiinnostava seikka uudessa hallituksessa tulee olemaan sen suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristö/ekoasioihin. Miten käy esimerkiksi luomuviljelyn, ydinvoimaloiden ja julkisen liikenteen?

Just wait and see.

Onneksi vaalit on neljän vuoden välein. Huoh.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Savolainen puhelinmyyjä

Leppoisa, savonmurretta porissut puhelinmyyjä ilahdutti minua soitollaan tässä männä viikolla. Ykköstykki oli liittymätarjous, jonka sain kuitenkin torpattua sillä, että laskuni heittelevät niin paljon, ettei mulle oikein sopinut se heidän pakettitarjouksensa. (Pientä hätävalhetta käytin, tosin, mutta ei kerrota muille.)

Toinen veto oli nettiliittymä, mutta sekin meni puihin kun meillä oli aikas hyvänhintainen soppari. No, jäppinen oli yritteliäs, mistä pisteet. Lopulta hän hoksasi, että tälle tyypille voi kaupata puhelimen! Kukapa voisi vastustaa tarjousta, jossa uuden "kotimaisen" älykapulan saisi vain 24 eurolla (euron per kuukausi, 2 vuoden liittymäsopimuksen kanssa). Tyyppi innostui oikein tosissaan kun tenttailun tuloksena paljastui, että kännyni on vuodelta 2004. Eli noissa piireissä jo museotavaraa. Äänestä kuuli kun savolaispoika myhäili. Että nyt on helppo nakki.

Mutta, mutta. Minä pistin vastaan ja heitin "akku-kortin", että voishan sitä tuota vanhaakin vielä käyttää, kun hommais uuden akun. No, tyyppi siihen sitten, että no eihän se kannata, kun uusi akku maksaa 4-15 euroa ja tässä saisit puhelimen, siis kokonaan uuden (ja tätä päivää olevan) PUHELIMEN melkein samalla hinnalla. No, minä sitten, että mutkun en tarvi sellaista puhelinta, kun tässä vanhassa on kaikki hyvin. Voi soittaa ja viestitellä, on jopa radiokin (vaikkakaan ei mikään loistava). Ja jäppinen taas, että mutta halavalla lähtee (senkin muumio). No, minä, että joo, mutta kun ei se halpa hinta pelkästään ole kriteerinä, vaan siellä on Ghanan rannat jo täynnä jätettä ja mihin se minunkin vanha puhelin oikein joutuu, jos uuden laitan. Ja siihen jäppinen sitten vakuutteli, että kyllä ne kaikki kierrätettään ja silleen. Mutta minä pysyin tiukkana ja sanoin, että minulle et saa kyllä puhelinta myytyä (etkä liittymiä) niin lopetettiin sitten se puhelu.

Vaan mikäpä olikaan tarinan opetus, jos sellaista haluaa hakea? No, minun kannaltani ainakin se, että jos oikeesti tuohon mun vanhaan puhelimeen saa akun noin halvalla, niin en kyllä tasan tarkkaan hanki uutta puhelinta. Siis oikeesti. Ymmärrän kyllä, jos joku muu haluaa puhelimensa ihan viimisen päälle, mutta minä en halua. Puhelimella puhutaan, kameralla otetaan kuvia ja tietokoneella surffaillaan netissä.

No toinen opetus sitten voisi olla se, että noille tuttavallisesti puhuville savolaisille puhelinmyyjille on tosi vaikea sanoa ei. Kaksi kertaa on onnistunut, mutta entäs kun tulee se kolmas kerta?

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ärs-ärs-ärsyttää

Tehtiin tuossa juuri jälkikasvun kanssa perinteinen vaunulenkki, joka kulkee lähimarketin kierrätysroskisten kautta. Meillä kun ei ole taloyhtiössä pahvin-, lasin- eikä metallinkierrätystä, niin tulee viikottain tehtyä tuollainen hyötyliikuntalenkki.

Mutta mennäänpä tuohon otsikon aiheeseen. Keväisten merkkien ihastelu sai nimittäin karmaisevan sävyn, kun seurasin pyörätien varteen kehittynyttä, lumen alta paljastuvaa kaatopaikkaa. Hedelmien kuoria, muovipakkauksia, auton pölykapseleita, mäyräkoirien nahkoja, siis kaikkea mahdollista.

Roskiksilla ärsytys vain paheni. Jäteastioiden vieressä oli nimittäin (taas) vuori jonkun hylkäämää kamaa (vanha nojatuoli, leluja, metallikoreja, paistinpannu ja runkopatja). Onhan se tietysti aina parempi, että kaatopaikalle kuuluvat jätteet päätyvät edes roskis-nimiseen paikkaan metsän tai moottorien laidan sijasta.

Silti jäi mietittymään, mikä on se perimmäinen syy sille, että ihmiset eivät tunne olevansa vastuussa hankkimistaan tavaroista ja huolehdi niitä lailliseen loppusijoituspaikkaan tai kierrätykseen. Onko materia sitten kuitenkin niin halpaa, että sen voi käyttämättömänä hylätä ilman tunnon tuskia. Valitamme kun johtajat tienaavat huippuliksoja, mutta itse ostamme tuosta noin vaan hemmetin ison television, vaikka vanha olisi aivan käypä ja toimiva. Vai olemmeko me länsimaiset velliperseet vain niin välinpitämättömiä, ettei meitä voisi vähempää kiinnostaa, mihin meille tarpeettomat tavarat tai niiden kuoret päätyvät käytön jälkeen.

Pitäisi kiinnostaa. Eipä tässä muuta.

Tai olisi itse asiassa montakin pointtia mainitusta aiheesta, joita en kuitenkaan tässä vitutuksen tilassa pysty muotoilemaan. Ehkä joku toinen kerta.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ruisleipä ilman juurta

Kokeilin tuota otsikossa mainittua itse asiassa jo muutama päivä sitten, mutten ehtinyt aiemmin raportoimaan. Eli nyt tuli testattua ja lopputulos on, että aika hyvää ruisleipää pystyy tekemään ilman juurta. Koska en löytänyt yhtä hyvää reseptiä, joka olisi tuntunut juuri omalta, sovelsin parhaani mukaan muutamia nopeasti netistä bongaamiani. Ohjeesta tuli jotakuinkin tällainen:

n. 20g hiivaa (vajaa puoleta tuorehiivapaketista)
6 dl kädenlämpöistä vettä (toiseen pistin n. 2,5 dl kotikaljaa, toimi aika kivasti)
2 rkl sokeria (jos kotikaljaa on mukana niin sitten ei tarvitse, ettei makeutta tule liikaa)
riittävästi ruisjauhoja
lisäksi käytin leipien muotoilussa vähän vehnäjauhoja, mutta ruisjauhoillakin olis varmaan pärjännyt


Paistoin aluksi 225 asteessa n. 15-20 min. ja sen jälkeen vielä 200 asteessa n. 30-40 min. Ja lopuksi liinan alle vetäytymään.

Tattadadaa... minusta tuo jopa näyttää ihan ruisleivältä.

Täytyy sanoa, että ihmetyin suuresti lopputuloksesta. Oli meinaan hyvää ruisleipää. Ja siippakin kehui ylitsevuotavammin kuin normaalisti, josta päättelin, että taisi olla ihan jees.

Kun tämä leivän teko on näin kivaa ja helpohkoa, niin taidanpa ottaa viikko-ohjelmaan ainakin yhden leivän pyöräyttämisen. Uusia reseptejäkin voisi kokeilla, myös niitä juurella tehtäviä, kun nämä kaksi alkavat olla jo hallussa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Two in One

Jos et käytä vielä ekosähköä, niin tsekkaapa alla oleva linkki. Ruohonjuuri tarjoaa nimittäin 10 euron lahjakortin niille, jotka tekevät ekoshäkösopimuksen Ruohonjuuren kautta. Ei paha, minusta. Tarttuisin tarjoukseen, mutta meilläpä käytetäänkin jo vihreää sähköä.

Ekosähkö - suomalaista vihreää sähköä parhaimillaan