keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Luomuleipää

Olin pitkään siinä uskossa, että kunnollista leipää (muita kuin sämpylöitä) ei pysty valmistamaan ilman leivinuunia. Vanhempieni luona olen leivinuunilla paistanut monet leivät, mutta kotona en ole rohjennut edes yrittää. Hämmästys oli siksi melkoinen kun sain onnistuneen, ihan "oikealta" näyttäneen leivän aikaiseksi kotikonstein vajaa vuosi sitten.

Ensimmäisen leipäni tein taikinajuuresta, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että leivän tekoon meni useita päiviä ja se tuntui aika työläältä. Hyvää leivästä kyllä tuli, mutta kun ensimmäinen juuri ehti vanheta jääkaapin uumenissa (sen olisi varmaan voinut pakastaakin) enkä jaksanut uutta alkaa tekemään, jäi leipäharrastus hetkeksi sivuun.

Nyt mammalomalla olen ryhtynyt uudelleen leivän tekoon, kiitos kivan ohjeen, jolla saa tosi mainiota leipää aikaiseksi - ja mikä parasta, ilman juurta. Reseptin löysin yhdestä nimeltä mainitsemattomasta vauvoihin ja vanhemmuuteen keskittyvästä lehdestä, jota satuin hiljattain selailemaan. Hieman muunneltuna ohje on seuraavanlainen:

25 g hiivaa
5 dl vettä
1,5 tl suolaa
1-2 rkl luomuhunajaa
3-4 dl luomukauraleseitä
6-8 dl luomuvehnäjauhoja


Sekoita ainekset, taikina saa olla aika löysä. Kohota tunnin verran ja lisää sen jälkeen vielä 1-2 dl jauhoja. Muovaa taikina leivinpaperin päällä leiväksi ja kohota vielä 20 min. Paista sitten 15 min. 225 asteessa ja sen jälkeen 25 min. 200 asteessa.

Tällä ohjeella tulee siis sellainen vaalean maalaisleivän tyyppinen tuotos rapealla kuorella. Mieheni mukaan leipä oli "älyttömän hyvää" ja pakko myöntää, että pidin itsekin. Seuraavaksi aikomukseni olisi kokeilla jotain variaatiota ja ehkäpä myös uskaltaudun tekemään ruisleipää. Siihen vain pitäisi löytää hyvä ohje, mieluusti ilman juurta.

Ulkonäössä on vielä hiomista, mutta maku oli kohdallaan.

Parasta kotitekoisessa leivässä on paitsi se, että koti tuoksuu ihanasti tuoreelta leivältä, myös se, että tietää tasan tarkkaan, mitä pistää suuhunsa. Luomuleipä ei sitä paitsi tule edes kovin tyyriiksi, kun sen itse tekee. Parin leivän perusteella tuolla mainitulla repeptillä valmistettu leipä säilyy huoneen lämmössä puuvillaliinan alla noin kolmisen päivää. Jos ei ehdi siinä ajassa syödä koko satsia, niin osan voi aina pakastaa. Järkevää olisi tehdä moninkertainen leipäsatsi kerralla, pakastaa osa ja ottaa aina tarpeen mukaan sulamaan. Näillä kokeilukerroilla en ole halunnut ottaa sitä riskiä, että lopputulos olisi syömäkelvoton floppi.

Näin lopuksi on pieni kiitos paikallaan, sillä innostus leivän leivontaan tuli itse asiassa alun perin ystävältäni, jonka maukkaita leipiä olen päässyt useasti maistelemaan. Hänen esimerkkinsä on osoittanut, ettei se leivän teko niin vaikeaa ole ja toisaalta hänen kauttaan olen saanut muistutuksen siitä, että leipien tekeminen vaatii harjoittelua, kärsivällisyyttä ja tuotekehittelyä. Eli kiitokset Nekalan suuntaan E:lle.

Ps. Hyviä ja toimivaksi havaittuja leipäreseptejä saa vinkata kommenttilootaan. Kiitos!

7 kommenttia:

juskan kirjoitti...

Juurtahan ei voi pakastaa, vaan sitä pitää ruokkia ja hoivata :D Unohdit siis ilmeisesti antaa sille ruokaa, niin se on nuupahtanut. Kotitekoisen leivän voittanutta ei kyllä ole :)

Anna kirjoitti...

Mä kokeilin heti tuota ohjetta. Hyvää leipää tuli. Bloggasinkin jo :)
Kirjoitin oman sämpyläreseptini viime toukokuussa, jos jaksat etsiä blogistani.
Mies on meidän varsinainen leipurimestari. Leipoo Leipää monella tavalla -kirjan (Bertinet) ohjeilla.

Aino-Maija kirjoitti...

Moi!

Me tehdään ruisleipää tällä ohjeella http://yksinkertaistaen.blogspot.com/2009/08/ruisleipaa-helposti.html

Se tehdään kyllä juureen, mutta kaikki muut mutkat ollaankin vedetty suoriksi.

Pia kirjoitti...

Juskan: Näin varmaan kävi. Leivän tekemisestä pitäisi tehdä rutiini, muuten ne juuret jää sinne jääkaappiin notkumaan ja hiipuvat pois :) Ja oon niin samaa mieltä, kotileipää ei voita mikään.

Anna: Mahtavaa. Kävin kurkkaamassa blogaustasi ja taidan apinoida tuon hiivan puolittamisen seuraavaan leipään. Ja sämpyläresepti lähtee kokeiluun.

Aino-Maija: Kiitos ohjeesta. Pistän sen kokeilulistalle. Ensin haluan kuitenkin "epäonnistua" ruisleivän teossa ilman juurta ;)

aleksi kirjoitti...

unohtunuttakin juurta voi ihan hyvin koittaa ruokkia uudestaan.. se saattaa ihan hyvin toimia vuosienkin kuluttua. eikä juureen tekemiseseenkään välttämättä mene juuri pidempään kun leipään jossa on hiivaa.

tuo hiivan määrä on tosiaan aika iso.. eikä jauhoja sais koskaan lisätä, se kuivaa taikinaa ja pilaa sitkon.

Pia kirjoitti...

Aleksi: Kiitos kommenteista!

Hyvä tietää, että juurta voi koettaa herätellä henkiin. Ja ei se juuren tekeminen tosiaan ole mitenkään hankalaa. Oon silläkin leipää tehnyt. Nyt vaan kotiäitinä tuppaa asiat helposti unohtuun jos niitä ei tee heti ja siksi juuren kasvattaminen monta päivää tuntuu hankalalta, vaikkei sitä varmaan nytkään olis.

Pienemmällä hiiva määrällä voisin kyllä leipää kokeilla. Tosin ei tuokaan nyt ihan kamalasti hiivalta maistu.

Jauhojen lisäämistä taikinaan nostatuksen jälkeen en ollut aiemmin kokeillut, mutta minusta se toimi hyvin. Voisi tietty kokeilla, olisiko lopputulos ratkaisevasti erilainen jos laittaisia kaikki jauhot kerralla taikinaan.

aleksi kirjoitti...

hiiva ei musta maistu vaikka sitä enemmäkin käyttäisi ja sen vähennys ei sen idea olekaan.. leipä vaan toimii ihan yhtähyvin vähemmänllä ja jos se nousee pidempään siitä tulee maukkaampaa