lauantai 29. tammikuuta 2011

Kulttuuria pilkkahintaan

Uskaltauduin eilen täältä mammalandiasta bussilla keskustaan sivistyksen pariin. No keskusta sinänsä ei vielä edusta sivistystä, mutta kolme näyttelyä, joissa vaunumatkaajan kanssa piipahdimme, sitäkin enemmän. Täytyy sanoa, että teki todella hyvää. Kaikista epäilyistäni huolimatta vaunujen ja pienen lapsen kanssa liikkuminen sujui yllättävän hyvin. Bussilla pääsee ainakin isoissa kaupungeissa ilmaiseksi ja lastenhoitohuoneita vaipan vaihtoon ja imettämiseen oli myös yllättävän tiheässä. Bonuksena pääsimme nauttimaan kulttuuristakin täysin ilmaiseksi! On tämä Suomi hieno maa.

Työväen keskusmuseolla Werstaalla oli poikkesimme kahdessa näyttelyssä. Eilen avattu Rieväkylä ja Euroopan maku keskittyy ruokan ja ruoan tuotannon historiaan. Näkökulmia aiheeseen saadaan 9 eri maan kautta, joissa näyttely on esillä samanaikaisesti. Rieväkylän helmiä olivat ehdottomasti mainiot valokuvat tamperelaisista leipomoista ja toreista sadan vuoden takaa sekä eri maiden ruokiin liittyvät sananparret.

Hygienian historiasta kertova Likainen menneisyytemme on ollut esillä jo viime syksystä ja sen ehtii tsekata vielä helmikuun 13. päivään saakka. Viime vuosisadan alun saippumainokset, vanhat nostalgiset silitysraudat ja vanhat pesuainepaketit miellyttivät silmää. Teksteistä jäi päällimmäisenä mieleen se, että 1700-luvulla peseydyttiin paljon harvemmin kuin nykyään, mutta liasta ei silloinkaan piitattu. Sen sijaan, että liasta olisi yritetty päästä eroon, lika tuoksuineen peitettiin meikeillä, vaatteilla, peruukeilla ja hajuvesillä. "Ehostusteollisuus" syntyi siis alun perin peittämään likaa, ei välttämättä ensisijaisesti kaunistamaan ihmisiä.

Esineistä kiintoisimpia olivat reilun sadan vuoden takaiset kuukautissiteet ja siivousrätit. Itse virkatut ja neulotut hygieniatuotteet muistuttavat paljon nykyisiä vastaavia, joskin materiaaleissa on tapahtunut paljon parannusta. Minua jäikin vaivaamaan se, mikä ideologia tai ajatusmaailma oli sen kehityksen taustalla, joka jalosti näiden itse tehtyjen, pestävien kestotuotteiden tilalle kertakäyttöiset kuukautissiteet, tamponit, vaipat ja niin edelleen.

Onneksi ympyrä on nyt sulkeutumassa ja noista kertakäyttöisistä keinohirvityksistä päästäneen joskus eroon.

Ennen viimeistä näyttelyraporttia on kehuttava aivan mainiota Finlaysonin aluetta. Sinä aikana kun olen Tampereella asunut vanha tehdasalue on muuttunut tyhjistä halleista toimivaksi kulttuuri- ja viihdekeskukseksi. Finlaysonilla tällainen pienen lapsen äitikin voi helposti viettää nautinnollisen kultturipäivän helposti eikä tarvitse vaivata itseään liikkumalla pitkiä matkoja paikasta toiseen. Samassa paikassa onnistuu lounastaminen, kahvittelu, museovierailut ja leffaankin pääsisi, jos olisi varma, että lapsi nukkuu koko leffan ajan. Suosittelen ehdottomasti sekä paikallisille että täällä vieraileville.

Ja sitten vielä sokerina pohjalla se viimoinen näyttely. Eli Werstaan viereisessä rakennuksessa TR1:ssä on näytillä Miina Savolaisen kymmenen vuoden valokuvausprojektin Maailman ihanin tyttö antia. Aivan ihastuttavien, satumaisten valokuvien lisäksi esillä on valokuvissa käytettyjä pukuja, videomateriaalia ja projektissa syntynyt, samaisiin valokuviin keskittyvä kirja. Lisäksi Savolainen pitää näyttelyn esilläolon aikana yleisöluentoja voimauttavasta valokuvasta, johon koko projekti nojaa.

Yllä olevasta linkistä projektiin voi tutustua tarkemmin, mutta lyhyesti sanottuna valokuvaamisen ideana on ollut terapioida lastenkodissa kasvaneita nuoria tyttöjä visuaalisin keinoin. Valokuvissa tytöt on kuvattu niin kuin he ovat itse halunneet tulla kuvatuiksi ja nähdyiksi. Näin he ovat saaneet hyväksynnän kokemuksia, joista ovat aiemmin jääneet paitsi huostaanoton ja sitä edeltäneiden vaikeiden kokemusten takia.

Näyttelyn katsottuani jäin myös hetkeksi kuuntelemaan Savolaisen luentoa projektistaan. Lapsukainen nimittäin nukahti juuri sopivasti. Valokuvausta pitkään harrastaneena Savolaisen metodi kiinnosti. Erityisen mielenkiintoista oli Savolaisen käyttämä vuoropuhelu kuvaustilanteessa ja valokuvaajan "vallan" (mitä kuvataan ja miten) siirtäminen osin kuvattavalle. Tästä olisin mielelläni kuullut enemmänkin, mutta realiteetit pakottivat hyppäämään bussiin ja palaamaan kotiin.

Joka tapauksessa olin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon energiaa tuollainen muutaman tunnin kulttuurikokemus neljän seinän sisällä enimmäkseen kököttävälle antaa. Toiseksi voin olla reilusti ylpeä kotikaupungistani, jossa on tarjolla korkeatasoista kulttuuria täysin ilmaiseksi. Työväenkeskusmuseo Werstas on nimittäin siirtynyt kokonaan pääsymaksuttomaksi ja TR1:n näyttelyihin pääsee perjantaisin ilmaiseksi.

Suosittelen lämpimästi!

1 kommentti:

Emma kirjoitti...

Eikö olekin ihana löytää ilo pienistä suurista asioista! Finlaysonilla paras päätös pitkään aikaan on noiden museoiden maksuttomuus. Werstas poisti pääsymaksunsa kokonaan joulukuussa 2010, TR1 ja Mediamuseo Rupriikki ovat maksuttomia perjantaisin. Kulttuuri kuuluu ehdottomasti kaikille tulotasoon riippumatta.