tiistai 19. lokakuuta 2010

Reilua ja reilua

Juha nosti eilen Vastuullisempia valintoja blogissaan esiin Pirkan uutuustuotteen, Reilun kaupan suklaajäätelön. Tuote oli kuitenkin pettymys, sillä reilua siinä olivatkin vain kaakaojauhe ja sokeri, ei esimerkiksi suklaa, jonka helposti olettaisi pääainesosaksi tuotteessa joka on nimetty sen mukaan.

Koin hieman samantyyppisen ihmetyksen, kun muutama viikko sitten törmäsin Pirkan Reilun kaupan vaniljakermajäätelöön. Aluksi olin innoissani ja pidin itsestään selvänä, että sen perusvaniljan tilalta ostankin tällä kertaa reilua jäätelöä. Tuoteselostetta hetken tarkasteltuani tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Vaniljakermajäätelössä oli nimittäin vain kaksi reilun kaupan ainesosaa: sokeri ja vaniljasokeri. Hinta oli silti moninkertainen tavalliseen vaniljajäätelöön verrattuna. Kun "tavallisen" litran vaniljajäätelöpaketin hinta pyörii kaupasta riippuen euron molemmin puolin, maksaa Reilun kaupan puolen litran paketti yli 7 euroa!

Miten pelkkä sokeri ja vaniljasokeri voivat nostaa hintaa näin paljon?

Onko hinnassa mahdollisesti hieman "reilun kaupan brändilisää", vai tekeekö muutama kalliimpi ainesosa todella noin reilun hintaeron tavallisen ja reilun tuotteen välille? Ihmettelen.

Vaikka olenkin kohtuullisen valistunut ja tiedostava kuluttaja, en ole silti valmis maksamaan ihan mitä tahansa siitä, että saan Reilun kaupan tuotteita. Kyllä reilun kaupan täytyy olla reilua myös ostajaa kohtaan.

Oma sekä Juhan kokemus pisti pohtimaan, mikä itse asiassa tekee jäätelön kaltaisesta jalosteesta reilun? Kuinka suuri osa tuotteen raaka-aineista pitäisi olla reiluja, että sertifikaatti myönnetään?

Riittääkö se, että kaikki tuotteen epäreilusti tuotetut ainesosat korvataan reiluilla, vaikka näitä "epäreiluja" ainesosia olisikin vain yksi? Ja meneekö tuotteiden brändääminen reiluiksi jo joiltain osin liian pitkälle?

1 kommentti:

Nzqu kirjoitti...

No huh, tuo Pirkan jäätelön hinta tuntuu aika uskomattomalta! Pirkan pitäisi vielä olla hieman edullisempi merkki.

Ostan Reilun kaupan tuotteita paljon, ja olen valmis niistä maksamaankin hieman ekstraa, mutta puolen litran jäätelöpaketista en kyllä maksaisi edes vitosta. Ei ole mahdollista, että vain sokeri ja vaniljasokeri nostaisivat hinnan noinkin ylös.