torstai 25. helmikuuta 2010

Epäilyttävä yritys liikkeellä

Viime kuukausina on useampi tuttuni saanut soiton suoramarkkinointikieltoa tarjoavalta yritykseltä. Moni on tästä palvelusta kieltäytynyt, mutta yksi tuttuni kiinnostui ja yritys kertoi lähettävänsä lisää tietoa palvelusta. Tuttuni sai postitse lisätietoa, sopimuspohjan ja laskun. Palvelu ei kuitenkaan tuntunut tarpeelliselta eikä hän näin ollen allekirjoittanut sopimusta eikä lähettänyt sitä eteenpäin.

Eipä aikaakaan kun hänelle saapui muistutuslasku - siis palvelusta, jota hän ei ollut edes tilannut. Jälleen kerran lasku ohitettiin, koska sille ei ollut perusteita. Tällä viikolla hän sai yllätyksekseen kirjeen perintätoimistolta, joka vaati summaa nyt jo kaksinkertaisena, perimiskuluineen. Edelleenkään tuttuni ei ollut tehnyt sopimusta kyseisestä palvelusta.

Kyseisellä firmalla tuntuu olevan selvä huijausstrategia, joka häilyy kuluttajasuojalain rajamailla. Kuluttajille tarjotaan palvelua ja jos suostuu ottamaan vastaan lisätietoa yritys tulkitsee sopimuksen syntyneen, vaikka asiakkaalle tällaista käsitystä ei jääkään. Lain mukaan suullinen ja kirjallinen sopimus ovat yhtä päteviä, tosin suullista sopimusta on vaikeampi näyttää toteen.

Eniten tässä tapauksessa haisee se, että yritys ja sen käyttämä perintäfirma ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Perintätoimisto itse asiassa hoitaa yrityksen rahaliikenteen. Eli yritys on varautunut siihen, että kaikki asiakkaat eivät tajua tilanneensa tuotetta, maksamattomat laskut viedään perintään, jolla saadaankin tuplahinta tuotteesta.

Kehottaisin siis varovaisuuteen, jos sinulle satutaan tarjoamaan suoramarkkinoinnin kieltävää palvelua puhelimessa. Saatat yllätykseksi tilata palvelun huomaamattasi ja joutua tekemisiin perintätoimiston kanssa.

Tuttuni teki tästä tapauksesta reklamaation kyseiselle firmalle. Raportoin täällä myöhemmin kuinka asia etenee.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Ihan voi panna suunsa kiinni ja todeta: tätä minä en syö

Tästä tämä lähti...

Helsingin kaupunginvaltuusto: Kasvisruokapäivä

Videoklikki Helsingin kaupunginvaltuuston kasvisruoasta käymästä keskustelusta vetää sanattomaksi. Kaikenlaista olen kasvissyönnistä kuullut sen 16 vuoden aikana, jolloin olen ollut kasvissyöjä, mutta mihinkään vastaavaan en ole aiemmin törmännyt.

Muutaman valitun puheenvuoron perusteella kerran viikossa pidettävän kasvisruokapäivän ehdottaminen on

"elitististä, moralistista ja ällöttävää".

"Ei ole oikein, että ideogisista syistä pakotetaan lapset siirtymään kasvisravintoon"
,

sitä paitsi

"ois ehkä hyvä, että oppilailla olisi jotain, mistä he saa päättää eli edes sen mitä he pistävät suuhunsa"
,

ja lopuksi suuri suosikkini:

"ihan voi panna suunsa kiinni ja todeta: tätä minä en syö"
.

Hmm, voisiko joku valmistaa minua siitä, miksi koulussa pitäisi lähtökohtaisesti olla jotain, mistä lapset saisivat itse päättää. Eikö koulussa olla sitä varten, että siellä opitaan tulevan elämän kannalta tärkeitä asioita. Kasvavat ja kehittyvät lapset eivät aina tiedä omaa parastaan ja siksi he eivät itse päätä, mitä koulussa tehdään. Sama koskee mielestäni myös ruokaa. Sen vuoksi kouluruokailussa ei tarjota hampurilaisia ja pizzaa, vaan terveellistä perusruokaa, josta siitäkään kaikki eivät aina tykkää. Toiseksi vähän epäilen, että helsinkiläislapsilta ei ole edes kysytty, haluavatko he yhden kasvisruokapäivän viikossa. Tähän on siis aika naurettavaa vedota.

On myös surkuhupaisaa väittää, että hukkaan menevän ruoan määrä tulee automaattisesti kasvamaan kasvisruokapäivän myötä, kun sapuska ei kelpaa. Haloo, kelpaako kaikille sitten ne koulujen nami-nami-liharuoat joka päivä? Jos muistelen omia kouluaikojani silloin kun vielä söin lihaa, ei tule kovin ruusuisia kuvia mieleen. Kyllä ne inhokki ruoat löytyvät ihan kaikista kategorioista.

Ja tuohon viimeiseen lausahdukseen viitaten, saako näin toimia minkä tahansa ruoan kohdalla. Saako esimerkiksi liharuoan kanssa tarjottavista kasviksista kieltäytyä samaan periaatteeseen vedoten? Ja saako myös sellaisista liha- tai kalaruoista kieltäytyä, joista ei tykkää vai koskeeko tämä toimintamalli vain tuota saatanallisen ideologista kasvisruokaa?

Näiden ja muiden videolla nähtävien kommenttien perusteella herää kysymys, mitä nämä ihmiset oikein pelkäävät? Kunnon perusteita kasvisruokapäivää vastaan ei näiden puheenvuorojen joukosta löytynyt - päinvastoin, argumentaation perusteet tuntuvat näillä koulutetuilla ihmisillä olevan aivan hukassa. Vastustuksen taustalla lienee siis aivan jotain muuta.

Pelätäänkö tässä sitä, että sekaravintoa käyttäviltä viedään pikkuhiljaa "moraalinen oikeus" mussuttaa joka päivä lihaa. Onko taustalla suurten ikäluokkien kauhukokemukset entistajan kouluruokailusta, jossa kasvisruoat olivat puurovelliä ja kaalikeittoa? Vai edustavatko kasvisruoanvastustajat kenties lihateollisuutta ja vaarana on aineellisen tuen katoaminen? Vai pelko siitä, että normiksi muuttunut käsitys lihan todellista suuremmasta merkityksestä ihmisen ruokavaliossa, kääntyykin pikkuhiljaa terveempään suuntaan? Tai ehkä tässä vain vastustetaan vihreitä puolueena.

Ja kaikki tämä keskustelu lähti liikkeelle niin isosta ja kamalasta asiasta kuin, että helsinkiläiskouluissa tarjottaisiin yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaa kaikille oppilaille. Ja kääntäen, helsinkiläislapset pakotetaan olemaan ilman lihaa tai kalaa yhden aterian verran viikossa.

Kenelle tämä ruokavalio olikaan ideologinen kysymys?

maanantai 22. helmikuuta 2010

Putiikki rannalla on nyt Onkiniemessä

Selasin viime viikolla pitkästä aikaa blogini linkkilistaa läpi ja huomasin, että Putiikki rannalla on muuttanut Onkiniemeen eli ihan kiven heiton päähän Särkänniemestä. Aiemmin kauppa sijaitsi kaukana kaukana keskustasta eikä sinne siksi tullut lähdettyä. Nettikaupassa kävin toki kurkkimassa, mutta eihän se mitenkään vastaa sitä, että pääsee itse hypistelemään vaatteita ja kenkiä.

Siksipä lauantain kirppiskierrokseen sisällytettiin piipahdus Putiikissa rannalla, joka oli kyllä ihanimpia vaate/sisustuskauppoja, joissa olen käynyt. Putiikki sijaitsee vanhassa punatiilisessä teollisuusrakennuksessa, jossa ylläribonuksena oli vielä Pannu ja huone -bistro. Notkuvat herkkupöydät, sydämellinen palvelu ja ranskalaissävelet saivat kirpeän pakkaspäivän tuntumaan elämykseltä. Ehdoton ensi kesän pyöräretken kohde.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Luomulaatikko testattu

Tampereella jo jonkin aikaa toiminut Luomulaatikko on nyt testattu. Homma toimii niin, että tilaat haluamasi luomutuotteet Luomulaatikon nettisivujen kautta ja ne tuodaan ovellesi alueesi jakopäivänä. Tuotteet voi myös hakea itse Luomulaatikon Nekalassa sijaitsevista tiloista (Ahlmannintie 56). Tarjolla on hedelmiä, vihanneksia ja juureksia sekä muita elintarvikkeita ja muutamia ekotuotteita. Hedelmät, vihannekset ja juurekset myydään 5-6 kilon laatikoissa, joista on saatavilla erilaisia yhdistelmiä.

Aloitin kokeiluni laatikolla, jossa oli sekalainen valikoima luomuvihanneksia ja -juureksia. Systeemi toimi erittäin hyvin ja tuotteet olivat loistokunnossa, mitä ei aina voi sanoa kaupan vihanneksista. Kaiken lisäksi tuollaisen muiden kokoaman "yllärilaatikon" tilaamisessa on aina pientä jännitystä mukana. Ja tuleepahan kokeiltua sellaistakin, mitä ei itsellä tarttuisi kaupan vihannesosastolta mukaan. Esimerkiksi fenkoliin en olisi ehkä tutustunut muuten. Nyt se odottelee jääkaapissa pääsyä johonkin kivaan ruokaan.

Ja näin loppukevennykseksi sopiikin hyvin päivän Hesarin (tai siis jo eilisen) Biller-sarjakuva, jossa kommentoidaan kevyttuotteita aika osuvasti. (Olisin heittänyt tähän linkin, mutta Billeriä ei Hesarin nettisivuilla valitettavasti ole, sniff. Malin Billerin kotisivuilta voi joka tapauksessa käydä kurkkaamassa muita hauskoja juttuja, joissa muutamissa kommentoidaan myös ekoasioita: www.biller.se)

tiistai 16. helmikuuta 2010

Eko-designea Brooklynissa

Tadaa - tässä se nyt vihdoin tulee. Pikakatsaus muutamaan Brooklynin ekoputiikkiin.

Viime marraskuisella - aivan liian lyhyellä - New York-Boston-matkallani ehdin jonkin verran haistella New Yorkin ekovaatetarjontaa.

Muutamassa päivässä ehtii nähdä niin vähän, etten väitä olevani mikään asiantuntija, mutta ajattelin kuitenkin jakaa nämä muutamat mielenkiintoiset löydöt, jos joku vaikka sattuisi kaupungissa piipahtamaan.

Kokemukseni mukaan Manhattanilla oli aika paljon peruskauppoja, joita löytää muualtakin. Tosin pyörin pääasiassa Broadwaylla, joten sivukujien pikkuputiikit jäivät kokematta. Brooklynista, ja erityisesti Park Slopen alueelta, jossa ystäväni luona majailin, löytyi yllättäen aivan ihania pieniä kauppoja. Tässä muutama, joissa ehdin piipahtaa.

Lempparikauppani oli ehdottomasti Brooklynin 5th Avenuella sijaitseva Eidolon, joka pohjaa paikallisuuteen ja käsityöhön.

Harmittavasti matkabudjetti oli tässä vaiheessa jo ylitetty, puhumattakaan matkatavaroiden painosta. Siksi todella mainiot kengät saivat jäädä odottamaan toista ostajaa. Putiikissa on omistajan itsensä suunnittelemien vaatteiden lisäksi myös muiden paikallisten suunnittelijoiden tuotteita. Käsittääkseni tilaaminen onnistuu myös netin kautta, tosin postimaksut Atlantin yli ovat melkoisen hintavat.


Brooklyn Industries samaisella 5th Avenuella käyttää tuottannossaan sataprosenttisesti tuulivoimaa, kuten kuvasta näkyy. Tarjolla oli runsas valikoima laukkuja, huppareita, mekkoja ja kaikenlaista pikkusälää. Täältäkin olisi tehnyt mieli ostaa vaikka ja mitä, mutta onnistuin pitämään kukkaron nyörit tiukalla.

Kolmas paikka 5th Avenuella, jossa piipahdin oli second hand -putiikki Odd Twin. Tarjolla oli kaikkea mahdollista vaatteista ja kengistä laukuihin, koruihin ja erilaisiin sisustustavaroihin. Täältä mukaan tarttui ehkä maailman ihanin käsilaukku, jonka kuvan toivottavasti muistan joskus ottaa ja lisätä tänne. Odd Twinin nettisivut ovat valitettavasti olemattomat. En osaa sanoa, onko niihin tulossa muutosta lähiaikoina.


Sitten vielä linkit pariin paikkaan, joissa piipahdin todella pikaisesti.

Diane Kane - vaatteita, koruja ja sisustustarvikkeita kestävään käyttöön

Kiwi - ei mitenkään erityisen eko, mutta ideana laadukas suunnittelu ja pienet mallistot

En toki halua yllyttää ketään lentämään New Yorkiin ja tuskin kukaan sinne nyt vain näiden takia lähtisikään. Mutta jos olet jo muutenkin suuntaamassa sinne ja ehdit viettää aikaa vaatekapoissa, voin lämpimästi suositella kaikkia näitä ja yleisestikin tuota Park Sloapen aluetta (erityisesti 5th Avenue ja Atlantic Avenue). Maaliskuussa olisi tilaisuus ottaa selvää Hamburgin ekoelämästä. Kyseessä on kaksi päivää kestävä työmatka, joten voi olla, etten ehdi tätä projektia toteuttaa. Raportoin, jos jotain sen arvoista ilmenee.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Sniff

Lattiakaivo-ongelma on nyt ratkennut. Koska lattiakaivo ei reagoinut perusteelliseen pesuun millään tavalla, päätin turvautua epäekologisimpaan vaihtoehtoon. Ostin perusmyrkkyä ja homma hoitui sillä. En ole ylpeä, mutten viitsinyt toista kertaa ostaa ekokaupan lattiakaivoon tarkoitettua ainetta vain todetakseni, ettei se toimi.

Nyt hartain toiveeni on, että ongelma oli tilapäinen. Jatkossa täytynee kokeilla jotain kangasviritelmää tai vastaavaa, jotta hiuksia ja muuta moskaa ei pääsisi putkia tukkimaan. Jos siis säännöllinen pesu ei riitä.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

No impact man

Kiitos ystäväni näin eilen erittäin kiintoistan ekoleffan No impact man. Moni on tästä varmaan kuullutkin, mutta niille, jotka ovat asiasta yhtä autuaan tietämättömiä kuin minä ennen eilistä, tiedoksi, että kyseessä on neworkilaisen kirjailijan Colin Beavanin ekoprojekti. Beavan kokeili vuoden ajan erittäin puritaanista ekodieettiä. Vuonna 2006 alkaneen projektin aikana koko hänen kolmihenkinen perheensä pyrki mahdollisimman vähäiseen luonnon kuormittamiseen eikä esimerkiksi käyttänyt lainkaan wc-paperia, sähköä, jääkaappia, tv:tä, roskista, autoa jne vuoden aikana. Projektista ja sen vaikutuksista tarkemmin: No impact man.

Jotkut no impact -projektin jutuista tuntuivat äkkiseltään aika absurdeilta ja osa toisaalta omaan arkeen jo kuuluvilta itsestään selvyyksiltä. On vaikea kuvitella, miten voisi oikeasti olla tuottamatta roskaa ja esimerkiksi Suomessa ei vaan voi elää talven läpi ilman lämmitystä. Pidin kuitenkin Beavanin perusviestistä: kaikesta ei tarvitse luopua, mutta on turha väittää, ettei voi muuttaa edes pieniä asioita elämässään ekologisemmiksi, jos ei ole kokeillut. Toisin sanoen jokainen meistä voi tehdä osansa omaan elämäänsä sopivilla tavoilla.

Leffasta ja saman projektin myötä syntyneestä kirjasta myös täällä: Jenni Järventaus: Vaikutusta vai ei? Voima, Fifi, 21.9.2009.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Sukupuoliyhteyteen pakottaminen = Raiskaus

Jotenkin hämärästi olen tiedostanut sen, että Suomen lainsäädäntö seksuaalirikoksissa on jonkin verran vinoutunut, mutta viime viikolla esiin tullut poliisin tekemä raiskaus ja hänen saamansa tuomio avasivat silmäni aivan toisella tavalla.

Kenen oikeustajun mukaan on kohtuullista, että henkilö, joka juottaa alaikäisen humalaan, raiskaa tämän ja valokuvaa vielä kaupan päälle, selviää tästä kaikesta istumatta päivääkään vankilassa? Vahingonkorvaukset ja työpaikan menetys ovat tietysti jo tuntuvia rangaistuksia, mutta jos verrataan esimerkiksi talousrikollisten tuomioihin, niin Suomen laki ei tunnu ihmisruumista ja sen koskemattomuutta juuri arvostavan.

Viime perjantain Aamulehdessä tästä kyseisestä tuomiosta kysyttiin joltain asiantuntijalta. Hän totesi, että lieventävinä asianhaaroina tapauksessa on ollut se, ettei tekijä käyttänyt väkivaltaa ja että uhri oli mennyt rikoksentekijän asuntoon vapaaehtoisesti. Samalla argumentilla perusteltiin erästä toista raiskaustapausta Helsingin Sanomissa muistaakseni lauantaina. 15-vuotias tyttö oli mennyt vapaaehtoisesti 30-vuotiaan miehen asuntoon kaverinsa kanssa ja kun he olivat jääneet kahdestaan katsomaan tv:tä, mies oli raiskannut tytön. Tuomioistuin ihmetteli sitä, miksei tyttö ollut huutanut apua eikä hänessä ollut väkivallan merkkejä.

Siis mitä? Tarkoittaako tämä kääntäen sitä, että jos menen henkilön X asuntoon hänellä on vähän niin kuin oikeus raiskata minut väkivallattomasti ja selvitä siitä ehdottomalla tuomiolla ja pään silityksellä. Jos minua ei hakata raiskauksen yhteydessä henkihieveriin, kyseessä on vain sukupuoliyhteyteen pakottaminen. Olenko ymmärtänyt jotain väärin, kun minun maailmassani sukupuoliyhteyteen pakottaminen on synonyymi raiskaukselle?

Minun oikeustajuni mukaan jokainen henkilö on oikeutettu ruumilliseen koskemattomuuteen. Piste. Vaikka olisin kuinka niukoissa vaatteisssa tahansa, kuinka kännissä tahansa tai vaikka alasti, kenelläkään ei olisi oikeutta raiskata minua. Suomen on laki on toista mieltä.

Muutosta tarvitaan nyt, joten allekirjoita Amnestyn vetoomus, www.amnesty.fi

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Kiitos lahjoista ystävät

Täytin tässä jokin aika sitten tasavuosia (voitte arvailla mitä...) ja ilmoitin ystävilleni, että lahjoja ei paranisi tuoda - entisillekään ei meinaa löytyä tilaa. Vaihtoehdoksi tarjosin erilaisten järjestöjen tukemista tai ns. toisenlaisen lahjan antamista.

Ilahduin kovasti, kun aika moni tarttui tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Sain siis lahjaksi puun taimen, muutaman aapisen, ammatin ja tukea Amnestylle. Olin vilpittömän iloinen näistä lahjoista ja etenkin siitä, että pystyin omalla toiminnallani sekä auttamaan köyhempien maiden asukkaita, mutta myös levittämään ajatusta muiden auttamisesta ja materialismin välttämisestä.

Harva voi väittää, ettei olisi iloinen saadessaan viinipullon tai kivan levyn. Kysymys kuuluukin, tarvitsenko aina jotain vai voisinko ohjata materiaa toisaalle, sinne missä sille on oikeasti tarvetta. Olen miettinyt usean joulun alla, että kieltäisin lahjojen antamisen, jos ne eivät kuulu yllämainittuihin vaihtoehtolahjoihin. Materianhalu on kuitenkin ollut niin polttava, etten ole pystynyt. On ollut tarvetta uusille vaatteille, olen halunnut tietyn kirjan ja niin edelleen. Ensi joulua on vielä turha pohtia, mutta materianhimoa voi hillitä jo sitä ennen.

Pahamaineisena kirjojen hamstraajana julistankin itseni nyt kirjanostolakkoon, kunnes olen lukenut hyllystäni vähintään hyllymetrin kirjoja. En siis saa ostaa yhtään kirjaa ennen kuin olen sivistänyt mieltäni ja tyhjentänyt hyllyäni riittävästi. Luku-urakan päätteeksi kirjat, joita en tarvitse päätyvät divariin tai lahjoituksina jollekin niitä tarvitsevalle. En tiedä, onko tästä mitään itsekasvatuksellista hyötyä vai paheneeko materialismini vain pakon myötä, mutta kokeillaan nyt kumminkin.