perjantai 3. huhtikuuta 2009

Tulossa matkan jälkeen

Lähden siis reissuun ja palailen huhtikuun lopulla, jolloin on luvassa ainakin käyttökokemuksia kosteusvoiteista, reilun kaupan suklaiden vertailua, ja oman kulutuksen pohtimista - voisiko ja mitä voisi tehdä vielä ekologisemmin. Toiveita voi myös esittää, mutta en takaa niiden toteutumista, koska aika tuntuu nykyään karkaavan kummallisella tavalla johonkin.

Joka tapauksessa rentouttavaa kevättalven loma-aikaa ja hauskaa pääsiäistä niille, jotka sitä viettävät.

Ps. Missasin muuten harmittavasti viime viikkoisen Earth hourin. Olin nimittäin Briteissä kyseiseen aikaan, ja valitettavasti ainakaan siinä paikassa, jossa juuri olin, ei tapahtumaan osallistuttu. Virallisen Earth hour Suomen sivun mukaan tapahtumaan osallistui yli 400 kaupunkia tai kuntaa 88 maasta. Kokonaisosallistujamäärästä ei ole tietoa.

Pps. Tampereelle on muuten ilmestynyt kierrätysroskiksia, joissa on kolme erillistä osaa: energiajae, bio ja sitten nyt muista mikä se kolmas oli. Joka tapauksessa vihdoin Tampereen kaupunki tekee jotain järkevää!

Ekoa joka paikassa

Vaikka monilla tuntuu vielä olevan paljon epäluuloja ekotuotteita kohtaan, ne tuntuvat lisääntyneen huomasti viimeisen vuoden aikana. Tuotteiden määrä on laajentunut valtavasti eikä jokaisen tuotteen perässä tarvitse enää mennä erikoisliikkeeseen. Ekoasioista myös uutisoidaan paljon enemmän kuin aiemmin ja sellaisissakin lehdissä, jotka jokin aika sitten vielä naureskelivat viherpiipertäjien hössötyksille. Hyvä näin.

Asiassa on kuitenkin myös toinen puoli, joka mielestäni näkyy erityisesti ekomuodin kohdalla. Ekotuotteista tehdään niin haluttu trendi, että sitä on pakko saada, vaikkei tarvetta olisikaan. Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka ekokulutushysteriaksi. Ekomuodissa on toki hyvää sen alkuperä, mutta ajatus siitä, että vaatekaappi pitäisi uusia kerran kaudessa ei näytä kadonneen mihinkään.

Sanoisinkin hieman latteasti, että parasta ekoilua on edelleen olla ostamatta sellaista, mitä ei oikeasti tarvitse. Tarpeita on toki kamalan vaikea määritellä, enkä väitä, että itsekään pitäytyisin tässä periaatteessa täysin. 10 vuotta pidetyt vaatteet kieltämättä näyttävät jo aikansa eläneiltä, vaikka päällisin puolin olisivatkin ihan kelpo kunnossa. Miksi meidän pitää jatkuvasti muuttaa visuaalista imagoamme? Miksi tuttu ja turvallinen ei kelpaa?

Kävin tässä hiljattain vaatekaappiani läpi, etsiäkseni kirpputorille myytävää tai keräyksiin lahjoitettavaa. Tulin siihen tulokseen, että kaikki vaatteet olivat ihan pidettäviä, mutta osa jo niin mennyttä muotia, että ostajien löytäminen niille olisi todennäköisesti erittäin hankalaa. Mitä sitten tehdä näille ihan hyvässä kunnossa oleville materiaaleille, jotka enää sellaisinaan kelpaa kenellekään? Omat ihmisten ilmoille kelpaamattomat vaatteeni ovat löytäneet uuden elämän kotivaatteina, luutuina ja tutun kierrätysvaatesuunnitelijan materiaaleina.

Ps. Seuraavien kolmen viikon aikana olen työmatkalla ulkomailla, joten postailu voi jäädä vähiin. Palailen taas huhtikuun lopulla - toivottavasti tuorein voimin ja tuorein ideoin.