sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Porkkanamafia Tikkurilassa ja Jyväskylässä

Kulutuskriittinen porkkanamafia tempaisi eilen Tikkurilassa yksityisessä Bio Grand leffateatterissa, mutta päivän tavoite ei aivan täyttynyt. Päivän asiakasmäärä jäi Helsingin Sanomien mukaan normaali lauantaista. Leffateatterin omistaja oli innostunut asiasta ja tempaus keräsi porukkaa Helsingistä asti. Espoolaisia ilmastotalkoot eivät sitten ilmeisesti kiinnostaneet. Vai liekö ongelmana ollut tiedotuksen vähyys?

Helsingin Sanomien keskustelupalstan mielipiteiden perusteella olisin taipuvainen tulkitsemaan, että porkkanamafian idea ei ole aivan vielä tavoittanut kaikkia eikä tavoite ole ehkä mennyt oikeassa muodossa perille. Hyvänä esimerkkinä toimii nimimerkin Mafiaa vastaan kirjoitus:

"Ei saa sekaantua kenenkään yrittäjän toimintaan eikä pakottaa mihinkään vaikka Italian mafia niin tekeekin. Porkkanamafia ei vedä kuluttajia. Päinvastoin! Pitäkää yrittäjät puolenne! Touhu on turhaa ja ellette menetä rahaa, menetätte ainakin aikaa ja palasen itsenäisyyttänne."

Niin no, käsittääkseni Porkkanamafian toiminnasta ei ole yrittäjille oikein minkäänlaista haittaa, ellei sitten koe haitaksi ympäristöystävällisen imagon. Ja porkkanatempauksiin yritykset valikoituvat tarjouskilpailun perusteella, johon ei alun perinkään tarvitse yhdenkään yrityksen osallistua, jos ei koe asiaa omakseen. Mutta, netissähän kuka tahansa on pätevä kommentoimaan mitä tahansa - vaikka aiheeseen ei olisi muuta tuntumaa kuin se kuuluisa "mutu".

Lisää keskustelua aiheesta täällä.
Lue koko juttu: Porkkanamafia iski elokuvateatteriin Tikkurilassa.

Jyväskylässä isku tehtiin päivää aiemmin eli 6.2. Kommenttien perusteella tämä tuntuisi olleen Tikkurilan tapahtumaa onnistuneempi. Ja mikä hienointa, kohteena ollut yritys Mummin pullapuoti lupasi 100 prosenttia illan lisämyynnistä ekoiluun.

Tsekkaa kuvia Halo efektistä ja video "Porkkanamafia mummin pullapuodissa" Keskisuomalaisesta. Ylävitonen Jyväskylälle!

Ei kommentteja: