maanantai 15. syyskuuta 2008

Pesupähkinät, osa II

Pesupähkinöillä on nyt pesty muutama viikko ja voin sanoa olevani melko tyytyväinen pähkinöiden tehoon. Kuten minua edellisen pähkinäpostauksen yhteydessä valistettiin, vaikeisiin tahroihin niistä ei ole apua. Tätä piti tietysti itse vielä kokeilla täyden varmuuden saamiseksi. Lisäksi vaaleita vaatteita samaisen vinkkaajan neuvosta en lähtenyt pesemään pähkinöillä ollenkaan, vaan tyydyin tavalliseen, ympäristömerkittyyn aineeseen. Pitäisi tehdä vielä vertailuja pesuaineiden ekologisuudesta - jossain oli nimittäin vasta puhetta siitä, että ympäristömerkkejäkin jaellaan välillä aika heppoisin perustein. Toisaalta en ole valmis pulittamaan kovaa hintaa ekokauppojen pesupulvereista, jos en ole vakuuttunut siitä, että ne todella ovat ekologisuudeltaan huomattavasti parempia kuin "tavalliset" ympäristömerkin saaneet tuotteet.

Summa summarum, ekologisin ja tehokkain tapa taitaa siis olla pesupähkinöiden ja ekologisten pesuaineiden sekakäyttö. Peruspyykki peseytyy hyvin pähköillä sekä 40 että 60 asteesa, mutta vaativiin tahroihin aion jatkossakin käyttää perinteisiä pesuaineita - ainakin siihen asti kunnes päädyn kokeilemaan sappisaippuoita.

Ei kommentteja: