maanantai 18. elokuuta 2008

Vegfest innosti sateesta huolimatta

Piipahdin viime viikonloppuna Tampereella järjestetyillä Vegfesteillä, Suomen ensimmäisillä vegaanifestivaaleilla. Tarjolla oli vegaanitietoutta, -ruokaa sekä teemaan liittyviä järjestöjä ja keskusteluja. Itseni paikalle veti ensisijaisesti perjantai-iltana soolokeikan heittänyt Ville Leinonen, mutta toisaalta halusin myös nähdä, kuinka veganismin ympärille rakennettu tapahtuma voisi toimia.

Yli puolet elämästään kasvissyöjänä (lakto-ovo) eläneelle Vegfest ei välttämättä tarjonnut kamalasti uutta. Eläinten kärsimykset ja tehomaatalouden epäekologisuus olivat tuttua kauraa. Tapahtuman suurin anti olikin musiikin ohella erilaisten vegaaniruokien maistelussa. Kohtalaisen laiskana kokkina on tullut jämähdettyä muutamiin tiettyihin resepteihin ja siksi käytin Vegfestissä tilaisuuden hyväkseni maistelemalla muutamia vegaaniherkkuja. Myös muutama lupaavalta vaikuttanut resepti lähti mukaan, joten ehkäpä jatkossa aktivoidun kokeilemaan vähän tavallista eksoottisempia murkinoita.

Tapahtuman keskeinen sijainti (keskustori) houkutteli paikalle todennäköisesti myös muita kuin asialle vihkiytyneitä. Silti näkisin, että tapahtuman suurin haaste tulevaisuudessa on saada liikkeelle myös niitä ihmisiä, jotka eivät jo ole kasvisruoan ja ekoajattelun osalta aktivoituneet. Toiseksi tapahtumaa olisi ehkä hyvä laajentaa käsittelemään muutakin kuin ruokaa. Olisin mielelläni nähnyt paikalla enemmän esimerkiksi ekovaatteiden ja -kosmetiikan puolesta puhujia ja myyjiä. Pelkkä vegaaniruoka ei vielä riitä muuttaan maailmaa ekologisemmaksi, vaikkakin sillä on toki merkittävä rooli muutoksen aikaan saamisessa. Erityiskiitosta tapahtuma saa lasten ja lapsiperheiden huomioon ottamisesta. Lapsille oli tarjolla joogaa, kasvomaalausta sekä lapsiperheille lastenvaatekirppis.

Ei kommentteja: